Gunkanjima, tuttavallisemmin taistelualussaari

Miltä maailmanlopun jälkeen näyttäisi? 

Nagasakin edustalla on pieni saari, jolla pääsee melko lähelle tätä kokemusta. Saari on ollut täysin suljettuna, hylättynä, asumattomana, luonnon armoilla, yli 30 vuotta. Horisontissa saari näyttää taistelulaivalta, siitä nimi, Gunkanjima. Kävin saarella, kun vierailin itsekseni Nagasakissa, päivää ennen poikien tuloa Japaniin. 

Ennen sitä se oli täynnä elämää. 

1860-luvulta 1970-luvulle Gunkanjima, mitoiltaan 450 kertaa 150 metriä, oli koti yli 5000 japanilaiselle. Saari oli käytännössä yksi suuri hiilikaivos ja asukkaat olivat sen työläisiä ja heidän perheitään. Saarella ei ollut yhtään kasvia, mutta oli koulu, elokuvateatteri ja muita elämän edellytyksiä. Maailman suurin asukastiheys takasi varmasti seuraa. Saari oli 1800-luvun lopulla tapahtuneen teollistumisen ja yhteiskuntarakenteen muutoksen (Meiji-restauraatio) konsentroitunut ilmentymä. 

Kun kaivos suljettiin 1974 kivihiilen jäädessä historiaan käytetyimpänä energianlähteenä, asukkaat siirrettiin pois saarelta, ja jäljelle jäi heidän kotinsa, taifuunien ja sateiden armoille.  

Melkein 40 vuotta myöhemmin, 2009, saari avattiin. Nykyisin sinne pääsee lautalla kävelemään rajatulla kävelyalueella. Rakennuksiin ei voi mennä sisälle, koska ne ovat sortumisvaarassa. Kasvillisuus pehmentää maisemaa, ruosteenpuna on värittänyt viirujaan kaikkialle.

Gunkanjimalla vierailu näytti luonnon voiman. Kovinkin betoni ja metalli kuluu, vääntyy ja murtuu veden, ilman, auringon ja maan armoilla. Raunoissa oli jotain todella kaunista ja romanttista. Samalla kun tunsi ajan kuluttaneen saarta, tuntui kuin aika olisi pysähtynyt - saari oli jätetty niille sijoilleen. Löytyykö raunioista vielä keskenjäänyt korttipeli, ripustetut pyykit tai sänkyyn jätetyt lakanat?