Koti ja ikävä

Heian Shrine

Fiilikseni ovat tosi, tosi sekavat. Nyt, kun aika on juossut pikavauhtia, kun viikot on yhtäkkiä vähissä, kun paluulento loistaa jo punaisella kalenterissa alati lähestyvänä - miten tässä näin kävi? 

Muistan ensimmäiset päivät täydellisen tarkasti. Päiviin latautui niin paljon emootioita, että aivoni varastoivat niitä varmaan vielä kymmenet vuodet. Muistan, mitä vaatteita käytin, mitä puhuin uusille ihmisille ympärilläni. (Ja saan muuten taas muistutuksen ensivaikutelman tärkeydestä. Jälkeenpäin tyttöjen kanssa puhuessani kävi jälleen selväksi, että ensi hetkissä toisista tekee lukemattomia päätelmiä!)

Vaihtoni toisena päivänä liityin tyttöjen hanami-piknikille. Muistan epäröineeni, sillä suuressa porukassa vieraita ihmisiä en ole ikinä parhaimmillani - kuitenkin tajusin että tutustuakseni ihmisiin on vain mentävä. Mitä sanon? Olen Suomesta, opiskelen lääketiedettä...Tylsää?!

Dormihuoneeni ovessa on tuosta päivästä alkaen ollut valokuva meistä tytöistä, lähdössä hanami-piknikille. Kaikki vähän jännittyneinä, hymyillen parasta valokuvahymyään. Emme tienneet, mitä tulee, osasimme vain toivoa. 

Silloin nämä kasvot olivat vain vieraita, en tuntenut heidän ilmeitään, en tapojaan, en ollut kuullut heidän nauruaan. Nyt, kun katson samaa valokuvaa, näen muistoja, yhteisiä hetkiä ja ajanjakson, jonka merkityksellisyyttä oman elämänpolkuni kannalta en vielä varmasti osaa aavistaa. 

Ja Japani tarjosi meille arvokkainta tässä maailmassa: tunsimme yhteenkuuluvuutta yli valtio- ja pääainerajojen, yli uskontojen ja etnisyyksien. Etsiä, erehtyä, tutustua, pettyä ja innostua yhdessä. Yhteisten kokemusten resonoidessa olimmekin yhtäkkiä ystäviä - miten siinä kävi niin? 

Gion Matsuri 7/17/2018

Gion Matsuri 7/17/2018

Gion Matsuri 7/17/2018

Haluaisinko kotiin? Itsekkäistä syistä toteaisin, että en. Tämä puoli vuotta on ehdoitta ollut elämäni paras: olen tuntenut sellaista vapautta, huumaa ja innostusta, etten edes tiennyt luista ja ytimistä sellaista löytyvän. Kukapa ei haluaisi hyvän elämän jatkuvan? 

Olen kuitenkin onnekas, kun saan lähteä, kun minulla on vielä hauskaa. Vuoden täällä viettäneet, erityisesti parisuhdetta urhoollisesti ylläpitäneet, vaikuttavat innokkaammilta kotiinlähtijöiltä. 

Kuitenkin, ystäväni sanoin: "ei se merkitse, kuinka pitkän ajanjakson on Japanissa viettänyt, vaan se, mitä Japani on elämääsi tuonut."

Täytyy lähteä, jotta voi tulla takaisin. 

Heian Shrine