Kaupungin keitaat

Kiotossa eläessä koen välillä huonoa omaatuntoa kotona vietetyistä päivistä. Ympäristö on niin pullollaan ikivanhoja temppeleitä, kiinnostavia kauppoja ja idyllisiä puistoja, että on lähes sääli olla tutkimusmatkailematta kaupungilla. Mutta siitä huolimatta, että asuu maailman upeimmassa kaupungissa, täytyy kotiakin siivota, pyykkiä pestä ja kotitehtävät tehdä...

Kuljin yhden maanantain ristiin rastiin eteläisen Higashiyaman (South Higashiyama) katuja. Alueella sijaitsevat mm. buddhalaistemppeli Kiyomizu-dera, joka vetää jatkuvana virtana turistibusseja, sekä  valtava Chion-in, joka on värikkäin kankain koristeltu ja Gionin aluetta vartioiva temppeli aivan Maruyaman puiston liepeillä. Päätin jättää edellä mainitut ruuhkaiset nähtävyydet väliin ja etsiä alueelta rauhallisempaa koettavaa. Suuressa ihmisvilinässä nähtävyyksien kiertäminen on minusta todella kuormittavaa. Jos valitsee rauhallisempia kohteita, jaksaa päivän aikana kiertää useampia, säästää rahaa ja yleensä löytää jotain upeaa, mitä ei jokaisen opaskirjan etusivulla näe komeilemassa. Jollain tapaa suurimmat turistimagneetit tuntuvat pettymyksiltä, kaikkien ammattilaisten ottamien mainoskuvien näkemisen jälkeen. Kioton kulttuurin laajin anti ovat temppelit, ja rauhallisissa temppeleissä on ihana pysähtyä istumaan, rauhoittumaan ja lepäämään keskellä päivää. Niin paikallisetkin tekevät, enkä yhtään ihmettele miksi.

Sanjusangen-do on siitä erikoinen temppeli, että sen 1266 rakennettu päärakennus on säästynyt tulipalojen ja maanjäristysten tuhoilta, toisin kuin melkein kaikki muut Kioton temppelit. Sen nimi Kanji-merkein kirjoitettu

na (三十三間堂) tarkoittaa kolmeakymmentäkolmea syvennystä, jotka jäävät rakennusta kannattelevien massiivisten puupilarien väliin. Kuten kuvista näkyy, väkeä ei ollut juuri nimeksikään, vaikka päivä oli aurinkoinen. Alueen vieressä on Kioton kansallismuseo, johon täytyy piipahtaa toiste sadepäivää viettämään. 

Puinen rakennus on Japanin pisin, selkeän suorakaiteen muotoinen, ja sen sisällä on yksinomaan patsaita. Kolmesta Japanin buddhalaisuuden alahaarasta tämä temppeli edustaa Tendaita, joka sisältää paljon vaikutteita ja suoria lainauksia hindujen jumalkavalkadista, ja jossa on vaikutteita sekä zeniläisyydestä, että esoteerisestä buddhalaisuudesta. 

Sisältä rakennus oli kuin valtava hämärä halli, jossa oli rivi toisensa jälkeen - itse asiassa yli 1000 - patsaita. 1000 niistä olivat identtisiä keskenään, ja lisäksi eturivissä oli kavalkadi jumalpatsaita mitä erikoisimpine erikoisaloineen. Ihmiset tiputtelivat kolikoita kuka minkäkin patsaan edessä olevaan laatikkoon toivoen varmaankin onnea ja menestystä itselleen ja läheisilleen. Koko tämä tarusto oli asiasta tietämättömälle monimutkainen, mutta sen ainakin ymmärsin, miten paljon Tendai-buddhalaisuus eroaa zeniläisyydestä, jossa dogmien ja tarustojen sijaan keskitytään meditaatioon.

Shintotemppeleissä (eng. shinto shrine) on omanlaisensa eläväinen tunnelma. Niitä tuntuu kaupungilla olevan jokaisen kadun varrella. Shintolaistemppelit ovat ikäänkuin ulkoilmatemppeleitä, jotka ovat paikallisten suosiossa. Turisteja ei juuri pienissä shintotemppeleissä näe. 

Pihoilla on yleensä pieni alttari, jonka edessä ihmiset käyvät tekemässä pikaisen rukouksen - heittävät kolikon laatikkoon, soittavat suurta kelloa, kumartavat kolmesti ja taputtavat kahdesti. Yksi osa shintolaistemppeliä ovat myös puiset toivetaulut, ema, joihin ihmiset kirjoittavat haaveitaan.

 

Zen-temppelit ovat suosikkipaikkojani Kiotossa. Ne ovat todellisia keitaita kaupungin vilinässä. Ympäristön rauhallisuus, niin äänten kuin esteetiikan osalta, leviää mieleen. Zen-temppelialueita reunustaa usein zen-kivipuutarha, ja keskellä on yksinkertainen, puunvärinen, tasakattoinen temppeli jota kiertää eräänlainen katettu terassi.

Oman viehätyksensä kokemukseen tekee se, että temppelissä kuljetaan japanilaiseen tapaan sukkasiltaan. Ystävällinen ohjeistus on myös olla puhumatta kovaan ääneen. Reunusterassin laudat narahtelevat jalkojen alla kotoisasti. Narina kuulu tarkoituksella, sillä muinoin ääni paljasti temppeliin pyrkivät tunkeilijat.

Kivipuutarhan valkeat kivet haravoidaan päivittäin kuvastamaan "elämän virtaa" ja mukailemaan tarkoin paikoilleen asetettuja kallionpaloja. Zen-puutarhoja kehystää muuri, joka estää ympäristön melun kantautumisen.

Zen-temppeleissä, kuten Shinto-temppeleissäkin, paikalliset viettävät paljon aikaa. Nuoret ovat ottaneet paikat omakseen. Kimonoon pukeutuneet nuoret naiset ottavat asukuvia ja harmaantuvat pariskunnat nauttivat auringonpaisteesta ja hiljaisuudesta. Kokemus ei ole niinkään uskonnollinen, vaan enemmänkin terapeuttinen. Esteettinen minimalismi, rauhoittavat viherkasvit ja  hiljaisuus antavat tilaa mieleenkin, rauhoittavat ajatuksenvirran. Päivän päätin Maruyaman puistoon, joka osoittautui olevan täynnä rakennustyömaata, kylttien mukaan toukokuun loppuun saakka. Puiston länsireunalla oli hyviä katuruokakojuja.